Oma aika houkuttaa kauppaan iltaisin 0

  • Kauppojen aukiolot laajenivat vuoden alussa. Laajemmilla aukioloajoilla tarjotaan asiakkaiden arkeen enemmän valinnanvapautta.
  • Uudet aukioloajat näkyvät mm. Prismoissa, joista osa on auki iltaisin klo 23 asti.
  • Käynnissä on ikään kuin kansanäänestys: asiakkailla on mahdollisuus vaikuttaa siihen, milloin kauppa on jatkossa auki.
  • Aukioloaikoja tarkastellaan myöhemmin tänä vuonna ja tarvittaessa niitä säädetään.

Sunnuntai-iltana karkkihyllyn edessä tehdään mieluisia valintoja. Nuori pariskunta nakkaa koriin suklaalevyn ja lakritsipussin. Ostoskorissa on jo mehupurkki ja pakastepitsat, toiselle kasvispitsa, toiselle lihaa. Viikonlopun viimeistä iltaa vietetään ehkä leffaa katsomalla.

Karkkihyllyjen ohi viilettää mies, jolla on iso urheilukassi olallaan ja puna poskilla. Kroppa huutaa energiaa ja hän suunnistaakin urheiluravinteiden luo. Ehkä hän on menossa salilta kaupan kautta kotiin.

Kassajonossa nelikymppinen nainen laskee hihnalle täydennystä maanantain aamupalalle ja illaksi: maitoa, leikkelettä leivän päälle ja tomaattia sekä jauhelihaa ja ruoanlaittoaineksia. Mutta koska viikonloppua on vielä hetki jäljellä, hän nostaa hihnalle myös jäätelöä, sipsipussin ja limsaa. Ehkä herkkuja odottavat kotona isä ja muutama koululainen.

Herkuttelu korostuu

Kun kauppa on auki iltayhdeksän sijaan iltayhteentoista, näkyykö se ostoskoreissa?

Suurin osa asiakkaiden iltaostoista on päivittäistavaroita ja herkuttelu korostuu. Myös hengen ravintoa kaivataan ja illat houkuttelevat kauppaan myös kodin sisustajia ja luonnossa liikkujia.

Sisustuskoreja katseleva vanhempi nainen on kenties tullut haaveilemaan sisustuksen päivityksestä. Yhdeksän jälkeen myös ulkoilusta ja vapaa-ajan harrastuksista innostuneita asiakkaita on hieman enemmän kuin muina aikoina.Ehkä kiipeilytarvikkeiden ja metsästysvaatteiden ostaminen on mukavampaa illalla, kun päivät askareet on tehty.

– Olemme saaneet palautetta, että iltaisin kaupassa on mukavaa rauhassa kierrellä ja katsella, viettää omaa aikaa, Keljon ja Palokan Prismojen johtaja Tommi Viitanen  Osuuskauppa Keskimaalta kertoo.

Nuorisoa ja lapsiperheitä

Viitasen mukaan Prisman viimeiset aukiolotunnit ovat houkutelleet kauppaan vähän erilaista asiakaskuntaa. Liikkeellä  on muun muassa paljon nuorisoporukoita. Kaupan laajentuneet aukioloajat ovat olleet hyvä uutinen myös nuorille lapsiperheille ja vähän erilaisessa rytmissä eläville asiakkaille.

– Yhtenä iltana meillä oli ostoksilla ravintola-alalla työskentelvä pariskunta lapsineen. He olivat kovasti kiitelleet uusista aukioloajoista, jotka sopivat heidän elämänrytmiinsä, Viitanen kertoo.

***

Muutama S-ryhmän ruokakauppa on auki 24/7. Millaista on yökaupan arki?

Kuva: Lauri Mannermaa

Mitä mieltä sinä olet?