Maakuntien joulupöydissä on erilaiset loorat ja lohet 0

Joulun reseptit

 

Vaikka joulupöytä näyttäytyy ensin kinkkuineen ja laatikoineen samankaltaiselta koko Suomessa, löytyy maakunnista eroja. Apunamme selvittelyssä olivat Martat eri puolilta Suomea ja markettiemme myyntidata.  

Eri maakunnissa on omat joulupöydän erikoisuudet. Idässä Pohjois-Karjalassa joulupöydässä on selkeitä ja rehellisiä makuja. Suosikki on kinkun lisäksi karjalanpiirakat, Martat kertovat. Niitä tehdään jouluksi usein koko lähisuvun voimin. Myös karjalanpaisti kuuluu joulupöytään.

Etelään matkatessa joulupöydässä näkyvät yhä selvemmin muun muassa kasvistrendi sekä terveelliset vaihtoehdot kuten pienempi kinkku ja sen vaihtoehdot. Itä-Hämeen Martat listaavat joulupöydän erikoisuuksiin muun muassa perunatuuvingin, suolalahnan ja piimäjuuston.

Satakunnan Martat kertovat, miten läntisessä Suomessa samaa jouluruokaa syödään perinteisesti kaikkina kolmena päivänä. Joulupöytä on runsas: kalaa, laatikoita ja lihaa on monessa muodossa.  Pöydästä voi löytyä esimerkiksi rätikäslooraa, sallattia, kryysisilakkaa, sylttyä, paistia ja kastiketta sekä kutunjuustoa.

Lapissa joulupöydästä puolestaan löytyy esimerkiksi poronpaistia ja metsopaistia. Myös perinteisiä poronverimakkaroita, alatoopia ja sianpääsylttyä voi useimmissa kodeissa olla.

Räätikäslootaa ja tuuvinkia

Laatikot kuuluvat vahvasti suomalaiseen perinteeseen, mutta maut vaihtelevat eri puolilla Suomea. Myyntidatan perusteella parhaiten imelletty perunalaatikko eli perunaloora ja maksalaatikko maistuvat lännessä, lanttulaatikko ja porkkanalaatikko idässä ja pohjoisessa ja perunalaatikko ja makaronilaatikko etelässä.

Laatikoissa ja niiden nimissä on paikallista väriä: Itä-Hämeen Martoista kerrotaan, että pöytään kuuluu perinteinen perunatuuvinki eli imelletty perunalaatikko. Lännessä tarjolla saattaa olla myös räätikäslooraa eli lanttulaatikkoa.

Rosolli on kaikille suomalaisille tuttu, mutta myyntidatan perusteella siitä nautitaan erityisesti lännessä.

Kalapöytä on yhä koreampi

Terveellisemmän joulutarjoilun hengessä suomalaisista pöydistä löytyy yhä enemmän kalaa.

Kalapöytä on erityisen monipuolinen lännessä. Martat kertovat tarjolla olevan esimerkiksi kryysisilakkaa, suutarinlohta, kraavattua siikaa, suolakalaa ja likokalaa. Viime vuosina pöytään ovat rantautuneet myös aasialaisilla mausteilla kraavatut kalat.

Pohjoisessa pöytään saatetaan kattaa muun muassa lasimestarin silliä, graavattua siikaa, lämminsavukalaa ja kylmäsavukalaa.

Uusien sukupolvien myötä jotkut perinteiset ruoat ovat saaneet tehdä tilaa uusille tulokkaille. Monissa kodeissa on luovuttu muun muassa lipeäkalasta – perinteikkäästä joulukalasta.

Pohjois-Karjalassa kalapöytään on tehnyt tuloaan esimerkiksi mäti lisukkeineen. Etelässä kalapöytää uudistavat muun muassa kirjolohimousse ja lohitahna.

Kotikalja on suosikkijuoma

Kotikalja on koko maassa ehdoton joulun juomasuosikki. Sen lisäksi tarjolla on yhä useammin puna- ja valkoviiniä. Perinteistä suomalaista suodattamatonta olutta, sahtia, saattaa myös joissakin joulupöydissä olla, kertovat Itä-Hämeen Martat.

Myyntidatan perusteella tiivistetystä glögistä nautitaan erityisesti eteläisessä ja läntisessä Suomessa. Valmista glögijuomaa taas ostetaan enemmän pohjoisessa.

Makea limppu on Marttojen sekä myyntidatan perusteella perinteinen herkku erityisesti lännessä.

Rusinasoppaa ja juustotarjottimia

Useimmissa kodeissa joulupöydän jälkiruokana on luumukiisseliä kermavaahdolla tai rusinasoppaa ja joskus myös riisipuuroa. Idässä jälkiruoka voi olla jotain karpaloista tai puolukasta valmistettua kirpeää hyvää. Pohjoisessa nautitaan myös leipäjuustoa hillon kera.

Joulutorttu on säilyttänyt asemansa perinteisenä joulun herkkuna erityisesti pohjoisessa, kun taas maan eteläosassa sen merkitys on vähentynyt. Etelässä maistuvat muun muassa erikoiskakut, suklaajäädykkeet ja -mousset sekä juustotarjottimen antimet.

Juustotarjottimesta lisukkeineen on tullut myös idässä joulun ajan herkku. Lännessä maistuvat muun muassa piparkakot ja maustekaakku.

Kuva: Yhteishyvä

Mitä mieltä sinä olet?