Usein kysyttyä: Miksi pastapussissa lukee “saattaa sisältää nilviäisiä”? 4

S-kuluttajaneuvontaan tulee vuosittain tuhansia palautteita. Asiakkaat kysyvät muun muassa S-ryhmän oma merkki -tuotteiden käytöstä, tuoteselosteista ja tuotteiden alkuperästä. Julkaisemme kerran kuukaudessa useimmin kysyttyjä kysymyksiä ja vastauksia.

Miksi Rainbow-tuorepastat saattavat sisältää nilviäisiä?
Tuorepastat tulevat tehtaalta, jossa valmistetaan ainoastaan pastatuotteita. Tehtaalla valmistetaan myös suosittua pasta neroa, mustaa pastaa, jota värjätään mustekalauutteella eli nilviäistuotteella. Nilviäisiin kuuluvat muun muassa kotilot, simpukat ja mustekalat.

Vaikka allergeenivarotoimenpiteet ja linjastojen puhdistukset ovat tuotantolaitoksessa asianmukaisesti toteutettu, on ristikontaminaation vaara olemassa. Lainsäädännön vaatimusten mukaisesti olemme lisänneet tuotteisiin ”saattaa sisältää pieniä määriä nilviäisiä” -merkinnän. Kyseessä on allergeenivaroitus henkilöille, jotka saavat yliherkkyysoireita nilviäistuotteista.

Ostin Rainbow-tuotesarjan Viljaiset patongit -pakkauksen. Huomasin tuoteselosteesta, että tuote sisältää etyylialkoholia eli etanolia. Mihin alkoholia käytetään?
Esipaistetut patongit pakataan suojakaasuun, jonka ansiosta tuote säilyy avaamattomassa pakkauksessa ilmoitettuun parasta ennen -päiväykseen saakka. Ennen pakkaamista patongin päälle suihkutetaan vielä alkoholia säilyvyyden parantamiseksi. Se haihtuu paiston aikana pois. Valmiiksi paistetussa tuotteessa alkoholia ei siis enää ole.

Miten alkoholi poistetaan Rainbown alkoholittomasta lager-oluesta?
Alkoholiton olut valmistetaan ilman keinotekoisia prosessointiaineita panimomenetelmällä, jota kutsutaan kylmäkäymiseksi. Panimohiiva lisätään vierteeseen sellaisessa lämpötilassa ja ajassa, joissa hiiva tuottaa oluelle tyypillisen aromin mutta ei alkoholia.

Kuva: Thinkstock

4 vastausta artikkeliin Usein kysyttyä: Miksi pastapussissa lukee “saattaa sisältää nilviäisiä”?

  1. NN sanoo:

    Onko Rainbown alkoholiton täysin alkoholitonta? Tiedän, että alkoholittomista olueista moni (suurin osa) sisälltää alkoholia hiukan, sillä alkoholittomiksi saadaan lainsäädännön mukaan kutsua myös alkoholia sisältäviä oluita.
    Onko S-ryhmällä myynnissä täysin alkoholitonta olutta, siis sellaista missä alkoholipitoisuus on 0,00 %, ei 0,0% tai 0%?

  2. Kari Häsä, olutmestari, valikoimapäällikkö, SOK sanoo:

    Hei,
    Käytännössä Rainbow oluet käytetään ja sen jälkeen niistä poistetaan alkoholi.
    Tavoite on 0,0 %, mutta käytännössä silloin tällöin jää jäämiä. Meidän Rainbow oluissa jäämiä voi olla max 0,15 %.
    Myös muissa valikoimissamme olevissa alkoholittomissa oluissa voi olla alkoholijäämiä. Niin tarkkoja mittareita, joilla voi mitata alkoholipitoisuuden 0,00 %:iin asti, ei ole helposti saatavilla. Tietääkseni Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy:ltä löytyy yksi sellainen.

  3. Kari Häsä, olutmestari, valikoimapäällikkö, SOK sanoo:

    Rainbow alkoholiton olut on käymisteitse valmistettu, jolloin siinä on luontaisesti alkoholia. Alkoholi poistetaan tämän jälkeen. Tavoite on aina 0,0 vol-% alkoholia. Keskimäärin alkoholipitoisuus on aina alle 0,05 vol%, mistä kahden numeron tarkkuudelle pyöristäen tulos on 0,0 %.

    Valmistavalla tehtaalla on normaaliin hyvään elintarviketuotannon mukaisesti raja-arvot tämän tuotteen alkoholipitoisuudelle eli max 0,15 % alkoholia. Tämä on aivan ehdoton maksimi, jota enemmän alkoholia sisältävät erät hylätään.

    Edelleen korostan, että suurin osa eristä on 0,0 % alkoholia sisältäviä ja keskiarvo on alle 0,05 % ottaen huomioon kaikki myydyt erät.

    Mikäli haluaa välttää näinkin pienet alkoholimäärät, joita tuote satunnaisesti voi sisältää, ei käymisteitse valmistettuja tuotteita voi käyttää, vaikka niistä olisi alkoholi poistettu.

Mitä mieltä sinä olet?