Muoviroska on uhka Suomessakin – tartu kassiin harkiten 0

Aika ryhtyä sanoista tekoihin? Ota oma kassi mukaan kauppareissulle! Lisää tietoa Kassi-infosta.

Suomessa käytetään vuosittain yli 300 miljoonaa muovikassia. Ne painavat yhtä paljon kuin 40 sinivalasta. Muovijätteen ja valaiden avulla kuvataan usein sitä, miten ihmisen toiminta on muokannut meriympäristöä. Muovikassien vähentäminen on nähty yhtenä globaalina toimenpiteenä työssä vähentää meren roskaantumista.

Meressä muovi on ongelma, sillä muovi hajoaa hyvin hitaasti ja voi kulkeutua pitkiäkin matkoja uusille alueille. Meren eläimet voivat sotkeutua isompiin muovin kappaleisiin kuten siimoihin tai verkkoihin tai käyttää erheellisesti ravintonaan muovijätteistä syntyneitä mikromuoveja.

Suurimmat jätepyörteet, joissa muovi näyttelee merkittävää roolia, on havaittu Tyynellämerellä. Myös Suomen lähivesissä on muoviroskaa, josta valtaosasta ei tiedetä, mistä se on peräisin. Tutkimusten perusteella muovikassit eivät kuitenkaan ole merkittäviä rantojemme roskaantumisen kannalta eikä niitä juuri löydy rantaroskan seasta.

Muoviton maaliskuu haastoi meitä kuluttajia pohtimaan omaa muovinkäyttöä ja yhdeksi teoksi ehdotettiin muovikassin käytön vähentämistä. Myös S-ryhmä on sitoutunut vähentämään muovikassien ja -pussien kulutusta ja siten muovijätteen määrää.

Tavoitteena on, että kukin asiakas käyttää alle 40 muovipussia vuoden 2025 loppuun mennessä. Vertailun vuoksi keskiverto eurooppalainen käyttää noin 200 muovikassia vuodessa.

Meidän suomalaisten muovikassien käyttö on verrattain maltillista, sillä vaikka muovikasseja on saatavilla laajasti, ovat ne olleet maksullisia jo pidemmän ajan. Suomalaiset ovat myös varsin fiksuja muovikassien käyttäjiä: jo nyt lähes 70 prosentilla kaupassakävijöistä on oma ostoskassi mukanaan ja monesti muovikassia käytetään useamman kerran ennen kuin se päättää elinkaarensa roskapussina.

Vaikka muovikasseja kulutetaankin melko kohtuullisesti, voi niiden käyttöä kuitenkin aina vähentää. Ja onneksi tämä on tehty meille myös melko helpoksi, sillä myymälöissä on tarjolla runsaasti vaihtoehtoja kuten paperikasseja, kangaskasseja ja kestokasseja. Yhä useampi tarttuukin näihin vaihtoehtoihin ja niiden käyttö on viime vuosina ollut mukavasti kasvussa.

Muovikassien käytön vähentäminen on hieno tavoite, johon on helppo yhtyä. Muovikassin käytöstä ei kannata kuitenkaan luoda itselleen ylitsepääsemätöntä peikkoa. Omilla valinnoilla voi ja pitääkin vaikuttaa, mutta joskus kassin ottaminen saattaa olla perusteltua tai syystä tai toisesta välttämätöntä. Muistathan tällöin laittaa kassit kiertoon. Älä roskaa luontoa, kiitos!

infokuva

Teksti: Senja Forsman, S-ryhmän vähittäiskaupan vastuullisuuspäällikkö
Twitter: @SenjaForsman

Artikkelikuva: Getty Images

Mitä mieltä sinä olet?